Pyyhin vieläkin kyyneleitä, sillä murruin täysin. Sain rukousvastauksen,
kiitos Jumalalle. Olin kääntämässä selkääni Jumalalle. En kuunnellut
Jeesuksen hiljaisia varoituksia. Puhun pienistäkin asioista. Olin
ottamassa askelia taaksepäin uskossani. Kun kuuntelin tuon David
Wilkersonin saarnan (Obtaining of the Fullness of the Blessing of
Christ). Ymmärsin, että se oli kuin olisi pyytänyt Jumalaa antamaan
lisää öljyä, Pyhää Henkeä, lisää janoa Jeesuksen tuntemiseen.
Nyt minä sain sitä. Vihdoinkin asia selvisi. Kiitos Jeesus.

Tuo saarna oli minulle vastaus kun taas jollekin vastaus voi tulla
Raamatusta tai vaikka hiljaisena Pyhän Hengen puheena. Täällä
minä kirjoitan hengellistä blogia, mutta olen näin vajavainen. Mitä
enemmän sitä luulee olevansa Herrassa, sitä vähemmän on. Luulin
olevani kuin liukuhihnalla, pysyväni lämpimällä paikalla Jeesuksen
sylissä, mutta Jeesuksen seuraaminen on muutakin kuin, että sanoo
illalla nukkumaan mennessään: "Anteeksi kaikesta."

Emme saa antaa minkään asian kasvaa niin suureksi, että se tulee
meidän ja Kaikkivaltiaan Jumalamme väliin. Jumala tahtoo olla
meidän ystävämme ja antaa meille Rakkauttaan, mutta jos me itse
tukahdutamme sitä jollain pienelläkin asialla, niin emme voi sanoa,
että olisimme täynnä siunausta mennessämme vaikkapa evankelioimaan.

"Jumala anna minun pysyä raittiissa ja aidossa uskossa. Älä anna
minkään tulla välillemme. Pysäytä minut, kuten sinä teit nyt jos meinaan
 lipsua tai ajautua taaksepäin hengellisessä kasvussa."