Luin netistä löytämääni David Wilkersonin saarnaa: Hengen todistus.
Hän kertoi siinä kuinka jossain kirkossa jaeltiin lahjoja niille,
jotka olivat tuoneet eniten väkeä seurakuntaan, kahvinkeittimiä ja
sellaista...

Todistajina olivat olleet kaksi miestä. Wilkerson oli kokenut pahan
olon ja juossut pois tilanteesta miettien, että koko touhu ei ollut
Jumalasta ja miksi kukaan ei huomaa mitään. Molemmat
sananjulistajat olivat nimittäin homoja. David näki sen heti. Hän
vain ihmetteli miksei kukaan muu aiemmista pastoreista ollut nähnyt?

Johtuuko se vain tästä ajasta vai miksi niin monille pastoreille
suomessakin sallitaan sama sokeus. Joku julistaja voi tulla jostain
kaukaa ja kaikelle nyökytellään ja seurakunta nyökyttelee perässä ja
välillä ehkä pastori  saattaa huudahtaa Amen. Kasvot solariumissa
käyneellä pastorilla on  ajatuksenaan vain: "On kyllä hienoa kun
on sali täynnä väkeä. En minä kyllä todellisuudessa tiedä tuosta
vieraasta mitään, mutta sattuipahan olemaan vapaana
puhumaan ja vetääpä salinkin täyteen."

Tuo oli karrikointia, mutta pointti pysyy samana. Eikö meille enää
suoda näkökykyä vai onko vika meissä?