"Tulet aina olemaan yksin Jumalan edessä.", sanoi eräs saarnaaja
minulle joskus puhelimessa. Totean vain, että hän oli
harvinaisen oikeassa. Ei uskovaisella tai kenellekäkään
muullakaan ole sellaista "turvaverkkoa" tässä todellisuudessa,
joka olisi hänen kanssaan kaikesta huolimatta: talot voivat palaa,
ystävät voivat menehtyä tai rakastua parhaaseen kaveriisi,
lääkäri, sairaanhoitaja, palomies, poliisi, sosiaalivirkailija, tai mikään
muukaan vastaava ei voi sinua lopulta auttaa sillä tavalla kuin Jumala.
Kun tulemme uskoon, me jätämme kaiken Jeesukselle.
Jätämmekö todella? Kestämmekö sen kun ikävuosia tulee lisää
ja jokin tavoitteemme ei onnistu ja yhtä varmasti kun vanhenemme,
niin myös meiltä "otetaan asioita pois". Uskon, että Jumala ei käännä
meille selkäänsä ellemme me käännä ensin hänelle, mutta kaikki muu.
Ne ovat vain paloja rakennelmasta, jonka rakentamista olemme ehkä
itse harjoittaneet, tai ehkä Jumala on meille osia sen
rakentamiseen antanut. Yksikään osa ei ole silti ikuinen tässä ajassa.
Inhimillinen minä ja usein virikkeet ulkopuolellamme kertovat jostain
kestävyydestä, jota ei valitettavasti ole kyllä olemassa.
minulle joskus puhelimessa. Totean vain, että hän oli
harvinaisen oikeassa. Ei uskovaisella tai kenellekäkään
muullakaan ole sellaista "turvaverkkoa" tässä todellisuudessa,
joka olisi hänen kanssaan kaikesta huolimatta: talot voivat palaa,
ystävät voivat menehtyä tai rakastua parhaaseen kaveriisi,
lääkäri, sairaanhoitaja, palomies, poliisi, sosiaalivirkailija, tai mikään
muukaan vastaava ei voi sinua lopulta auttaa sillä tavalla kuin Jumala.
Kun tulemme uskoon, me jätämme kaiken Jeesukselle.
Jätämmekö todella? Kestämmekö sen kun ikävuosia tulee lisää
ja jokin tavoitteemme ei onnistu ja yhtä varmasti kun vanhenemme,
niin myös meiltä "otetaan asioita pois". Uskon, että Jumala ei käännä
meille selkäänsä ellemme me käännä ensin hänelle, mutta kaikki muu.
Ne ovat vain paloja rakennelmasta, jonka rakentamista olemme ehkä
itse harjoittaneet, tai ehkä Jumala on meille osia sen
rakentamiseen antanut. Yksikään osa ei ole silti ikuinen tässä ajassa.
Inhimillinen minä ja usein virikkeet ulkopuolellamme kertovat jostain
kestävyydestä, jota ei valitettavasti ole kyllä olemassa.
On tietysti asioita, joiden pitämisessä Jumala voi auttaa ja varmasti
jos uskontiellä vaellamme nuhteettomasti niin emme ainakaan omien
virheidemme takia niin paljon menetä, mutta kyllä minun täytyy
omalla kohdallani myöntää, että en minä ainakaan ole (vaikka
ajoittain niin luulenkin) tottunut menetyksiin. En tiedä tottuuko niihin
koskaan. En tiedä tottuuko yksinäisyyteenkään. Olipa
ympärillämme ihmisiä vaikka kuinka niin olemme silti siellä syvällä
kuitenkin yksin. Emme välttämättä ilman Jumalaa ja Herraa Jeesusta,
mutta yksin kuitenkin. Olin joskus samaa mieltä Tapio Nousiaisen
kanssa siitä, että ihminen on yksinäisimmillään aamuyöllä kun uni ei tule.
Nyt olen sitä mieltä, että tuo yksinäisyyden tunne ei katso kelloa.
Haluan kuitenkin lohduttaa tätä lohduttomalta tuntuvaa ajatusta
eräällä itselleni mieluisimmasta Raamatunkohdasta:
jos uskontiellä vaellamme nuhteettomasti niin emme ainakaan omien
virheidemme takia niin paljon menetä, mutta kyllä minun täytyy
omalla kohdallani myöntää, että en minä ainakaan ole (vaikka
ajoittain niin luulenkin) tottunut menetyksiin. En tiedä tottuuko niihin
koskaan. En tiedä tottuuko yksinäisyyteenkään. Olipa
ympärillämme ihmisiä vaikka kuinka niin olemme silti siellä syvällä
kuitenkin yksin. Emme välttämättä ilman Jumalaa ja Herraa Jeesusta,
mutta yksin kuitenkin. Olin joskus samaa mieltä Tapio Nousiaisen
kanssa siitä, että ihminen on yksinäisimmillään aamuyöllä kun uni ei tule.
Nyt olen sitä mieltä, että tuo yksinäisyyden tunne ei katso kelloa.
Haluan kuitenkin lohduttaa tätä lohduttomalta tuntuvaa ajatusta
eräällä itselleni mieluisimmasta Raamatunkohdasta:
on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen
Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet
pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän
kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös
ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,
mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja
koettelemuksen kestäminen toivoa;
mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on
vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on
meille annettu.
Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan
aikaan jumalattomien edestä.
(Room. 5:1-6)
Myöhempi lisäys jonka juuri luin:
"Aitous on yksinäisyyden suuri siunaus."
- Tapio Nousiainen
