"Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon."

On varmasti aika selvää, että ihminen ei tuohon yksin pysty.
Onhan hänellä ylpeys ja kunnia. Halu olla menettämättä kasvoja.
Onko kasvojen menetys sitten niin kamalaa kuin iankaikkisuus kadotuksessa?

Ainakin lähipiirissä olen kuullut usein sanonnan:
"Syvissä vesissä ne parhaat kalat uivat."

Kuten Nicky Cruz aikoinaan nousi katujengeistä. Niin monet ovat
nousseet sieltä pohjalta. Viinasta, huumeista tai jostain muusta,
jolloin kasvojen menetykselläkään ei enää välttämättä ole mitään
väliä. He voivat olla Jumalalle otollisia ja Jumala voi kääntää heidän
kokemuksensa siunaukseksi.

Silti. Sitten kun tulee vanhurskaammaksi. Moni alkaa pitää itseään
pyhänä, mutta siksi asiaa kannattaa itsekin valvoa ja rukoilla, että
ei tulisi sellaiseksi.

Eräs ehkä liikuttavin ja nöyrin todistus, jonka olen kuullut oli
entiseltä vangin saarnatuolissa pitämä periksiantamaton
todistus ja samalla saarna. Hän pelkäsi sanovansa jotain
harhaanjohtavaa, jotain mitä moni muu voisi lipsauttaa. Hän oli aito.
Hän oli tosissaan.