Jännittääkö? Muistan kun menin ensimmäisille sokkotreffeille koko
elämässäni. Olin matkalla kohtalaisen itsevarmana, enkä sen
enempää ajatellut muuta kuin ilman hyvää tuoksua. Sitten ystäväni
soitti ja kysyi, että jännittääkö treffeille meneminen. Vastasin
rehellisesti, etten jännitä lainkaan. Hän kuitenkin jatkoi ja jatkoi,
joten lopulta sain kiittää häntä siitä, että minua jännitti. Hän teki sen
vain kiusallaan.

Pienenä minulle saattoi nousta kuume tai oksensin kun jännitin liikaa.
Ala-asteen opettaja kunnioitti paljolti vanhoja tapoja, jos nyt
"kidutusta" lasketaan "vanhaksi kunnon tavaksi." En silloin ymmärtänyt
mistä oli kysymys. Kun sitten myöhemmin oli monien esiintymisten
vuoro aikuisena: saatoin oksentaa ennen esitystä. Joskus ystäväni
varmisteli viimemetreille pystynkö esitykseen. Silloin oli jo hitusen
sisua ja tyhjennettyä vatsani menin aina lopulta esiintymään. Esiintymisiä
oli erilaisia, eivätkä ne ole kirjoitukseni pointti, sillä olen uusi luomus
Kristuksessa ja tuo vanha elämä jääköön taakse.

Nyt jälkeenpäin kun voi herätä kolmekin kertaa yön aikana
jännittäessään jotain, sitä ymmärtää, että tämä on sitä samaa kuin
lapsena, mutta potenssiin sata. Tosin jännittämisen aiheet muuttuvat
usein aikuisena rankemmiksi. Suhteutettuina ne tuntuvat kuitenkin
mielestäni pitkälti samalta lapsena kuin aikuisena.

Uskovaisena jännitystä käsittelee tyystin eri tavalla kuin ennen. Kun
jännitys iskee, kädet menevät ristiin tai rukoilee mielessään. Siitä
on apua. Joskus tosin jännittää kaikesta huolimatta ja tieteellisten
tutkimusten mukaan stressin aikaansaama suurentunut veren
kulkeutuminen aivoissa (=adrenaliini) lisää monesti "suorituksen"
tehoa. Eli loppujen lopuksi. Ei saa ottaa liian rennosti.